lauantai 12. lokakuuta 2013

Nokian tuleva strategia



Nokia on kuulunut salkkuni pahimpiin virheostoksiin mutta Siemensin puolikkaan ostaminen verkkotoiminnoista ja puhelinten myyminen Microsoftille ovat kääntäneet tilanteen plussan puolelle salkussani. Olen pohtinut jo jonkin aikaa mitä tulen tekemään tälle sijoitukselleni ja toiminta strategiani on nyt valmiina. Käytännössä kaikki riippuu sitä millaista strategiaa Nokia alkaa noudattamaan ja jos se ei sovi omaani, niin on aika luopua Nokian osakkeistani.

Nokia Solutions and Networks koostuu verkkotoiminnoista, suurehkosta patenttisalkusta, karttayksiköstä ja ainakin toistaiseksi suuresta käteiskassasta. Markkinoilla on spekuloitu mahdollisella Alcatel-Lucentin ostolla. Itse näen tämän huonoimmaksi mahdolliseksi strategiaksi, jonka Nokia voi valita. Heikot johtajat ovat alttiita markkinapaineille ja voivat päätyä oston kannelle, koska jotkut analyytikot ovat sitä mieltä, että se olisi järkevää. Näitä heikkoja johtajia Nokiaan on pesiytynyt poikkeuksellisen suurimäärä, jos katsoo viimeisten kymmenen vuoden aikana tehtyjä päätöksiä. Jos havaitsitte jo rivien välistä, niin itse pidän Alcatel-Lucentin ostoa huonona vaihtoehtona Nokialle. Ostosta seuraisi äärimmäisen kallis saneerausohjelma, johon kuluisi kauppahinnan lisäksi valtava määrä rahaa. Mahdollisen oston tapahtuessa tulen luopumaan Nokian osakkeistani.

Mielestäni parempi tapa kasvaa on keskittyä orgaaniseen kasvuun ja pyrkiä tekemään sitä mahdollisimman kannattavasti. Mahdolliset yritysostot, jos niitä tehdään, tulisi keskittää toimintoihin, jotka voisivat tukea verkkoliiketoimintaa. Tämä on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Löysin Helsingin pörssistä ainoastaan yhden yhtiön, joka voisi sopia tämän kaltaiseen strategiaan ja se on Comptel. Yhtiö tarjoaa muun muassa analytiikkasovelluksia teleoperaattoreille. Business intelligence on varsin kova sana markkinoilla ja oikein paketoituna tämä voisi tuoda merkittävää lisäarvoa verkkopuolen asiakkaille. Verkkopuolen lisäksi Nokia pystyisi tarjoamaan operaattoreille saumattomasti verkkoihin yhteensopivat analytiikkapalvelut, mikä olisi varsin houkuttelevan kuuloinen ja lisäarvoa tuova vaihtoehto asiakkaiden eli operaattoreiden näkökulmasta. 

Analytiikka sovelluksista olisi mahdollista rakentaa helposti myös pilvipohjaisia palveluita operaattoreille eli tämäkin voisi tietää jonkin pienemmän firman ostoa, jolla on kyseistä osaamista. Kehittelemäni mahdollinen strategia alkoi kuulostaa, niin houkuttelevalta, että hankin pari tuhatta Comptelin osaketta. Tämä sijoitus on tavallaan arpalippu, jolla on mahdollista parhaimmillaan jopa yli nelinkertaistaa sijoitettupääoma, koska Comptelin tämän hetkinen arvostustaso on todella matala. Toisaalta voihan Comptelin ostajana olla jokin muukin verkkoyhtiö kuten Ericsson. Jos kauppaa ei tapahdu, niin rahat pitäisi saada lähes varmasti takaisin mahdollisella pienellä kurssinousulla höystettynä muutaman vuoden kuluttua. Syötti on asetettu ja nyt täytyy odotella, jos joku hoksaisi saman mahdollisuuden verkkoyhtiöiden johdossa, vaikka sieltä ei välttämättä löydy itseni tasoista strategia ;)

maanantai 26. elokuuta 2013

Pohjoismaalaista kiinteistösijoittamista



Viimeisimmässä Arvopaperissa (elokuu 2013), jota lueskelin viikonloppuna, oli kiinnostava artikkeli nimellä ”Kivitaloja Helsingin vai Tukholman pörssistä?” (Linkki). Suomesta oli mukana varmaan useimmille tuttu kolmikko: Sonda, Citycon ja Technopolis. Ruotsin pörssistä mainittiin kahdeksan kiinteistöyhtiötä, joiden joukossa oli muutama itselleni entuudestaan tuntematon firma. Lisäksi Norjasta oli mukana yksi yhtiö.

Kuva: Kivitaloja

Ruotsalaisia kiinteistösijoitusyhtiöitä ovat muun muassa Castellum, Balder, Klövern, Fabege, Hufvudstaden, Kungsleden, Wallenstam ja Wihlborgs. Norjalaisista kiinteistösijoitusyhtiöistä mainittiin vain yksi, joka oli Tribona. Kirjoitin aikaisemmin artikkelin kiinteistösijoittamisesta nimellä ”Arpa on heitetty”, jossa käsittelin tarkemmin Suomalaisten firmojen lisäksi erityisesti Kungsledeniä. Tässä on linkki artikkeliin: Arpa on heitetty.

Tulen tutustumaan vielä tarkemmin muutamiin Arvopaperin artikkelissa mainittuihin kiinteistösijoitusyhtiöihin mutta saattaa hyvinkin olla niin, että ainakin yksi noista yhtiöistä tulee päätymään salkkuuni. Hufvudstadenin omistukset ovat erittäin mielenkiintoisia mutta yhtiön tämän hetkinen hinta tuntuu varsin kovalta. Klövern on toisella tapaa kiinnostava yhtiö. Sen omistamat kiinteistöt eivät ole aivan sitä mitä haluaisin mutta yhtiö maksaa nykykurssiinsa nähden erittäin hyvää yli 6 prosentin osinkotuottoa. Lisäksi yhtiö omistaa 28 prosentin siivun Norjalaisesta Tribonasta, joka on erikoistunut logistiikkakiinteistöihin.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Nokia ostaa Siemensin osuuden NSN:stä



Nokia on ostanut Siemensin osuuden NSN:stä (Nokia Siemens Networks) 1,7 miljardilla eurolla. Kauppa kuulostaa varsin hyvältä Nokian suhteen, koska muistaakseni NSN:n arvoksi on arvioitu noin 7 miljardia euroa. Näin ollen Nokia olisi saanut itselleen Siemensin osuuden noin puoleen hintaan eli Nokia olisi tehnyt kaupan, jossa ei maksettu älytöntä ylihintaa. Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, jos mietitään mitä aikaisemmin on tapahtunut.

Toisaalta tekikö Siemens huonot kaupat? Itse asiassa tämä taisi olla hyvä kauppa myös Siemensille, koska se on yrittänyt jo kauan päästä tuloksetta eroon NSN:stä. Kauppa taisi siis olla kummallekin osapuolelle win-win –tilanne. Markkinatkin näyttävät pitävän kauppaa hyvänä kummankin osapuolen kannalta ainakin yritysten osakekurssien nousun perusteella.

Yksi hyvä siirto voidaan tuhota helposti tulevilla huonoilla siirroilla Nokian johdossa mutta ainakin tämä oli toistaiseksi ensimmäinen oikea siirto Nokiassa pitkään aikaan.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sijoitus logistiikkaan, Hamburger Hafen



Olen etsiskellyt jo useamman kuukauden jotain sopivaa pitkäaikaista sijoituskohdetta salkkuuni ja viimein taisin sen löytää. Hamburger Hafen und Logistik AG (HHLA) eli Hampurin satama on tällä hetkellä erittäin houkuttelevasti hinnoiteltu sijoituskohde. Osakkeen hinta on 16 euron paikkeilla, joka on selvästi alle pidempiaikaisen tason ja osinkotuotto noin neljän prosentin pinnassa.

Kuva: Pieni osa Hampurin satamaa, lähde: hhla.de

Satamassa käsiteltävän rahdin on ennustettu kasvavan yli 50 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden sisällä, josta Hampurikin tulisi saamaan osansa. Vuonna 2008 rahtimäärissä tuli suuri notkahdus mutta käsitellyn rahdin määrä Hampurissa on noussut takaisin lähelle vuoden 2008 huippulukemia. Osaketta on painanut viime aikoina Euroopan talouden erävarmat näkymät, jotka ovat myös tämän sijoituksen merkittävin riskitekijä. Toinen osakkeen hintaan vaikuttanut tekijä on kiristynyt hintakilpailu, joka on laskenut hintoja. Hampuri on onnistunut kuitenkin kasvattamaan markkinaosuuttaan viime vuosina ja ohittanut käsitellyn rahdin määrässä Antwerpenin. Hampuri on siis tällä hetkellä Euroopan toiseksi suurin satama Rotterdamin jälkeen.

HHLA:n liikevaihto vuodelta 2012 oli noin 1,1 miljardia euroa ja liikevoitto 186 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 tulos oli hieman heikompi kuin edellisvuoden ja suurimpina syinä olivat hintakilpailu ja Elben suulla tehdyt ruoppaustyöt, jotka haittasivat toimintaa. Vuoden 2013 osalta yhtiö odottaa 1,1 – 1,2 miljardin liikevaihtoa ja liikevoittoa, joka saattaa jäädä hieman edellisvuotta heikommaksi. Osingoksi on ehdotettu 0,65 euroa osakkeelta, joka on sama kuin edellisvuonna. Yhtiökokous on 13. toukokuuta, joten tämän vuoden osingot ehtii kerätä vielä hyvin talteen. Kirjoitin aikaisemmin tekstin siitä mihin mennessä osakkeet tulee ostaa saadakseen osingot kyseiseltä vuodelta. Tässä on linkki artikkeliin: Osinkojen irtoaminen

HHLA on ollut pörssissä vuodesta 2007. Yhtiöllä on yli 35000 omistajaa, joista suurin on Hampurin kaupunkiosavaltio, joka omistaa 68 prosenttia. Loput 32 prosenttia osakkeista on institutionaalisilla sijoittajilla ja yksityisillä henkilöillä. Yhtiö on käytännössä jaettu kahdeksi yhtiöksi, jotka ovat logistiikkatoiminnot ja kiinteistöt. Hampuri omistaa kiinteistöpuolen kokonaisuudessaan ja listatut osakkeet sisältävät logistiikan. Kiinteistöpuolen osuus kokonaisuudesta on vain muutama prosentti. Yhtiö on linjannut maksavansa tuloksestaan vähintään 50 prosenttia osinkoina.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Verovähennys pääomatuloista


Vuosittainen veroehdotuksen korjaaminen ja täydentäminen alkaa taas olla ajankohtaista, joten päätin kirjoitella aiheeseen liittyen sijoittajan näkökulmasta. Todennäköisesti useimmat ihmiset, jotka täydentävät veroehdotusta lisäävät sinne työmatkakulunsa. Osakekauppaa tehneet, joutuvat lisäksi päivittämään mahdollisesti puuttuvia kauppoja. Näiden lisäksi kannattaa muistaa, että pääomatuloista voi tehdä myös vähennyksiä.

Pääomatuloista voi vähentää sijoitustoimintaan liittyviä kuluja. Näitä kuluja ovat esimerkiksi sijoituskirjallisuus (kirjat ja lehdet), nettiyhteys, tietokone, jäsenmaksut, työhuonevähennys ja matkakulut yhtiökokouksiin. En ole aivan kaikkia kokeillut mutta pääsääntöisesti ne ovat menneet läpi, joita olen kokeillut. Työhuonevähennys taitaa olla ainoa yllä olevista, joka ei ole mennyt läpi ja yhtiökokousmatkakuluja en ole edes kokeillut vähentää. Näiden vähennysten läpimeno saattaa olla jossain mielessä sattumankauppaa ja riippuu pitkälti paikallisen verotoimiston linjasta tai ainakin sen suuntaista olen kuullut.

Tietokoneen voi vähentää kerralla tai jaksottaa useammalle vuodelle ja vähennys voi olla maksimissaan tuhat euroa vuodessa eli yli tuhannen euron tietokoneen joutuu jaksottamaan vähintään kahdelle vuodelle. Muistelen jostain kuulleeni, että tiheimmillään joka toinen vuosi voisi vähentää uuden koneen verotuksessa mutta en mene tästä takuuseen. Jos käytät tietokonetta muuhunkin kuin sijoitustoimintaan, niin vähennys tulisi tehdä sillä suhteella. Esimerkiksi ostat 1000 euron tietokoneen, jonka käytöstä 60 prosenttia liittyy sijoitustoimintaan, niin voit vähentää 60 prosenttia 1000 eurosta eli voit laittaa vähennyksiin 600 euroa koneenhinnasta.

Sijoituslehtien vuosikerrat ja sijoitustoimintaan liittyvät kirjat ovat mielestäni niitä joiden pitäisi mennä läpi täysin ongelmitta kaikilla, joilla on vähänkin pääomatuloja. Suomesta ostettuna sijoituskirjat ovat yleensä älyttömän kalliita tai en ainakaan ole löytänyt mitään edullista liikettä. Paras paikka kirjojen hankintaan omasta mielestäni on Amazon, jossa hinnat ovat merkittävästi matalampia Suomen kauppojen hintatasoon verrattuna. Amazonilla on verkkokauppoja eri maissa myös useammassa Euroopan maassa. Jos etsii englanninkielisiä kirjoja, niin parhaat paikat ovat Amazon.com (Yhdysvallat) ja Amazon.co.uk (Englanti).

Kuva: Vähennyksetkin ovat rahaa
Vuoden 2013 alusta Suomessa tuli voimaan veromuutos, jossa arvonlisävero vapaaosuus EU:n ulkopuolelta tulevista lähetyksistä puolittui eli noin 45 eurosta 22 euroon. Tällä toimenpiteellä pyritään selvästi rajoittamaan ulkomaisista nettikaupoista tehtäviä ostoksia mutta onneksi Suomi ei voi rajoittaa EU:n sisältä tehtäviä ostoksia. Jos keskitytään kirjoihin, niin tämän veromuutoksen seurauksena hankinnat kannattaa kohdistaa Amazonin Englannin verkkokauppaan. Mikä hienointa Amazonin Englannin verkkokauppa on tarjonnut jo kahden vuoden ajan ilmaiset toimitukset Suomeen yli 25 punnan eli vajaan 30 euron tilauksille. Tuolla hinnalla saa esimerkiksi helposti 2-6 kirjaa ilman postikuluja kotiin toimitettuna. Lisäksi sijoituskirjat voi vähentää sitten verotuksessa aivan samalla tavalla kuin Suomesta ostetut kirjat. Amazon muuten lisää hintoihin tilauksen loppuvaiheessa Suomen ja Englannin alv:ien erotuksen eli se nostaa parilla prosentilla lopullista hintaa. Tämän sivun alareunassa on Amazonin laatikko, josta pääsee suoraan kaupansivuille ja sijoituskirjoja tutkimaan klikkaamalla jotain laatikon kirjoista. Paketit tulevat yleensä viikon sisällä tilauksesta.

Jos pääomatulosi ovat suuret, niin uskoisin, että yhtiökokousmatkoihin liittyvät tulot menevät läpi ja todennäköisesti esim. sijoitusmessujen kulut. Työhuone vähennyksenkin pitäisi mennä läpi ainakin sen matalimman tason, niistä kolmesta, mukaan. Internet yhteys kuuluu tähän peruskategoriaan, jonka pitäisi mennä helposti läpi.

Verottajalle ei tarvitse toimittaa kuitteja mutta ne on hyvä säästää muistaakseni viisi vuotta, joka taisi olla lakisääteinen aika, jonka sisällä verottaja voi niitä pyytää nähtäväksi. Itseltäni ei ole vielä koskaan kyselty mitään kuittien perään ainakaan vielä mutta on hyvä tietää mistä ne löytyvät, jos niitä joutuu esittämään verottajalle.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

ETF-säästäminen


Nyt on tarjolla loistava mahdollisuus alkaa kuukausisäästämään ETF:iin. Nordet on toteuttanut tällaisen mahdollisuuden aivan hiljattain. Minimissään sijoitussumma on 50 euroa ja mikä parasta ETF:ien hankinnasta ei tule kuluja ostovaiheessa.

ETF:t ovat osakkeiden tavoin pörssissä noteerattavia indeksiosuusrahastoja, joita hankitaan samoin kuin osakkeita. Alkuvaiheessa Nordnetin kautta on mahdollista sijoittaa noin 40 ETF:ään, jotka ovat suurten toimijoiden ETF:iä. Nämä tunnetut ETF:t ovat iShares ja db x-trackers, joita hallinnoivat Blackrock ja Deutsche Bank. Tämä Nordnetin kuukausisäästäminen tarjoaa mahdollisuuden hankkia enintään neljää eri ETF:ää kuukausittain. Normaalisti pörssistä ostettuna jokaisesta ostosta menisi välityspalkkio, joka esimerkiksi Saksan Xetran osalta on vähintään 15 euroa per kauppa. Näin ollen tarjolla on erittäin hieno mahdollisuus hajauttaa ostot tasaisesti ympäri vuotta.

Omalta kohdaltani tulen käyttämään tätä mahdollisuutta ja otan ETF-kuukausisäästämisen osaksi sijoitussalkkuani. Olen tehnyt aikaisemmin jonkin verran kauppaa ETF:illä mutta aikaisemmin kertaostoksen on käytännössä pitänyt olla yli 1000 euroa, etteivät kulut kasva liian suuriksi. Tässä säästämisvaihtoehdossa hankinta ei maksa mitään mutta myynnistä menee sitten normaalivälityspalkkio. Huomion arvoista on se, että todennäköisesti myytäessä myydään kerralla suurempi erä, joka on kerätty pidemmältä ajanjaksolta, joten kokonaiskustannukset ovat järkevällä tasolla. Blackrockin iShares ja Deutsche Bankin x-trackers ottavat vuotuisen hoitopalkkion mutta ETF:issä tuo palkkio on yleensä siedettävällä tasolla eli jotain nollan ja yhden prosentin välillä ETF:stä riippuen.

Kuva: ETF-kuukausisäästäminen (Lähde: Nordnet)

Yläpuolella olevassa kuvassa on tekemäni mallisalkku, joka pohjautuu kahteen ETF:ään ja 200 euron kuukausittaiseen sijoitussummaan. Valitsin salkkuun iSharesin BRIC ETF:n, joka sijoittaa Brasiliaan, Venäjälle, Intiaan ja Kiinaan. Toinen ETF on raaka-aineisiin sijoittava db x-trackerin ETF, jonka arvo perustuu 14 eri raaka-aineen hinnan kehitykseen. Tässä esimerkissä olen jakanut sijoituksen ETF:ien välillä suhteessa 60:40. Tuolla suhdejaolla saa nykyhintaan perustuen 6 kappaletta BRIC ETF:ää ja 3 kappaletta raaka-aine ETF:ää. Valitsemasi säästösumma voi olla maksimissaan 10 prosenttia korkeampi verrattuna asettamaani eli tässä tapauksessa 220 euroa ja tämän hetkiseen hintaan nähden ylläkuvattu hankinta tulisi maksamaan 214 euroa. Nordnetin sivuilta pääsee käsiksi suoraan avaintietoesitteeseen, joka on iSharesin tai db x-trackerin julkaisema. Näiden yhtiöiden sivulta löytyy vielä enemmän tietoa ja esitteitä ETF:istä, joten kannattaa vierailla iSharesin ja db x-trackerin sivuilla. Sijoitussummaa ja ETF:iä on mahdollista muokata kuukausittain haluamallaan tavalla, joka on erittäin hyvä ominaisuus.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Osinkojen irtoaminen


Useamman aloittelevan tai harvakseltaan osakekauppaa käyvän sijoittajan mieleen nousee erityisesti näin keväisin seuraava kysymys: Mihin mennessä osakkeet tulee olla ostettuna, että saa osingot? Tämä voi olla hieman hämmentävää, koska osinkojen läheisyydessä on pitkä lista erilaisia päivämääriä.

Lopulta tuon ajankohdan tunnistaminen on kuitenkin helpompaa, miltä se saattaa näyttää. Osinkoihin liittyy läheisesti neljä eri päivämäärää, jotka ovat yhtiökokouspäivä, irtoamispäivä, täsmäyspäivä ja maksupäivä. Havainnollistan nämä päivämäärät käyttäen apuna UPM-Kymmenen päivämääriä:

4.4.2013     Yhtiökokous
5.4.2013     Irtoamispäivä
9.4.2013     Täsmäyspäivä
19.4.2013   Maksupäivä

Näistä päivämääristä oleellisin on irtoamispäivämäärä, jota ennen osakkeet tulee ostaa, jos haluaa osingot. Yleensä yhtiökokous on päivää ennen irtoamispäivää ja sen päivän aikana ehtii vielä ostaa osakkeet saadakseen osingot. Irtoamispäivä on siis ensimmäinen päivä, jolloin osakkeet voi myydä pois mutta silti saada osingot.

Täsmäyspäivä sijoittuu kolmen pörssipäivän päähän irtoamispäivää edeltävästä päivästä, joka on yhtiökokouspäivämäärä ja tämä päivämäärä on käytännössä hallinnollinen päivämäärä, joka näyttää virallisesti listan omistajista, jotka ovat omistaneet osaketta yhtiökokouspäivän päätteeksi ja nämä tahot ovat oikeutettuja osinkoon. Pörssin hallintarekisteri päivittyy siis kolmenpäivän viiveellä, jolloin tämä päivämäärä kertoo ainoastaan sen, mikä tilanne oli kolme päivää aikaisemmin. Maksupäivämäärä on se päivämäärä, koska yhtiö maksaa osingot. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että osingot tulisivat samana päivänä näkyviin osingon saajan tilille. Käytännössä se kuinka nopeasti osingot tulevat näkyviin tilille riippuu osakevälittäjästäsi.

Mainittakoon vielä loppuun, että UPM on tällä hetkellä varsin mielenkiintoinen paperi osingon metsästäjien silmissä, koska tämän hetkiseen hintaan nähden osinkoja olisi tulossa 7 prosentin edestä. Itsekin harkitsen vielä UPM:n osuuden kasvattamista salkussani ainakin, jos osakkeen hinta laskee vielä nykyisestä tässä kahden viikon sisällä ennen yhtiökokousta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tasainen ja hyvä osinkotuotto


Vähittäiskauppa on kiinteistösijoittamisen lisäksi mielenkiintoni kohteena tällä hetkellä. Viimeisimpiä ostoksiani on ollut vähittäiskaupan saralla Metro Group, joka on maailman viidenneksi suurin toimia alallaan. Metroa suurempia toimijoita ovat Wal-Mart, Carrefour, Tesco ja Kroger. Metron päämarkkina aluetta on Eurooppa ja erityisesti Saksa. Lisäksi Metro kasvaa erityisesti Aasian alueella hyvää vauhtia. Tässä artikkelissa keskityn Metroon mutta tulen palaamaan vielä jossain vaiheessa Tescoon, joka on mielestäni toinen erittäin kiinnostava yhtiö vähittäiskaupassa.

Metro Group koostuu viidestä divisioonasta, jotka ovat Metro Cash & Carry (tukkumyyntiä 30 maassa), Real (yli 400 hypermarkettia 6 maassa), Media-Saturn (elektroniikkaketjut Media Markt, Saturn ja Redcoon 16 maassa), Galeria Kaufhof (tavarataloketju Saksassa ja Belgiassa) ja Real Estate (kiinteistöjä 30 maassa). Lähes puolet yhtiön myynnistä tulee tukkukaupasta ja yli neljännes kuluttajaelektroniikkaketjuista. Tästä sijoituksesta tekee mielenkiintoisen myös se, että olen asioinut useimmissa Metron omistamissa ketjuissa ja tunnen ne sitä kautta kohtuullisen hyvin. Galeria Kaufhof on pitkälti samankaltainen ketju Saksassa kuin Stockmann-tavaratalot Suomessa. Saturnin liikkeet ovat suuria ja sijaitsevat yleensä kaupunkien ydinkeskustassa tai suurissa ostoskeskuksissa, luokittelisin Saturn-liikkeet ns. lippulaivamyymälöiksi. Redcoon ja Media Markt myyvät elektroniikkaa mielestäni erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Real marketit ovat verrattavissa S- ja K- ryhmän kauppoihin Suomessa. Realilla on laaja valikoima mutta hinnoissa se ei pärjää Saksassa Aldille ja Lidlille.
Metron osinkotuotto 8 vuoden ajalta

Viime vuonna (2012) Metro maksoi 1,35 euroa osinkoa (vuoden 2011 tuloksesta). Epäilen, että tänä vuonna osinko saattaa hieman laskea, koska viime vuotta on rasittanut (Etelä-)Euroopan heikko taloustilanne. Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että osinkotuotto asettuu tänä vuonna noin 5,5 prosentin paikkeille. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden osake on nyt alle puolet silloisesta arvostaan, joten erittäin houkuttelevasti hinnoiteltu tällä hetkellä. Jos taloustilanne alkaa Euroopassa vihdoin kohentua tässä parin vuoden sisään, niin näen osakkeen hinnassa myös mukavasti nousun varaa hyvän ja tasaisen osinkotuoton lisäksi. Tämän vuoden osingon suuruus varmistuu 20. maaliskuuta 2013. Vuoden 2012 lopulla Metro myi Real marketit Puolassa, Venäjällä, Romaniassa ja Ukrainassa Ranskalaiselle Auchan-ketjulle. Mielestä tuo vaikuttaa oikean suuntaiselta päätökseltä, koska Real marketit ovat mielestäni se vähiten kiinnostava osa Metroa. Ilmeisesti kauppahintakin oli hyvä ja kaupan myötä pystyttiin lyhentämään merkittävästi velkoja, joten näen kaupan kokonaisuudessaan positiivisena.

Suosittuja tekstejä