Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suosittuja tekstejä
-
Yllätyin laskiessani viime vuoden kaupankäyntikuluja alkuvuodesta. Summa oli huomattavasti suurempi kuin olin odottanut ja syy siihen o...
-
S-ryhmän osuuspääoman koroista saa suhteessa parhaan ja turvallisimman tuoton. Lisäksi tämä tuotto on saatavilla kohtuullisen pienellä pääo...
-
Tavoitteenani on 1 000 euron kuukausittainen osinkovirta nettona. Tavoitteeni saavuttaminen tulee viemään aikaa mutta paljonko, riippuu pitk...
-
Tänään indeksit ovat edelleen punertaneet. Nokian kurssi päätyi päivän päätteeksi 8,8 prosentin laskuun. Vielä huonommin meni Thomas Cookil...
-
Aika on mennyt nopeasti ja osakekauppaa on tullut käytyä poikkeuksellisen paljon tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Tänne kirjoittam...
-
Osakesäästötili (OST) on tehty hieman haastavaksi verotuksen osalta, joten ajattelin avata tässä hieman kyseistä laskukaavaa. Veroja osakesä...
-
Päädyin lopulta siihen päätökseen, että sijoitan ruotsalaiseen kiinteistösijoitusfirmaan, jonka nimi on Kungsleden. Yhtiö omistaa noin...
-
Nyt on tarjolla loistava mahdollisuus alkaa kuukausisäästämään ETF:iin. Nordet on toteuttanut tällaisen mahdollisuuden aivan hiljattain. M...
-
Sähköautot lisääntyvät voimakkaasti lähivuosien aikana. Lisäksi on olemassa muita vaihtoehtoisia energiamuotoja, joista kaikkein vahvimmin e...
-
Osakesäästötili on viimein tulossa mutta sopiiko se kaikille. Osakesäästötili (OST) tuo siis mukanaan hyviä ja huonoja puolia suhteessa arvo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti