perjantai 16. elokuuta 2019

Atol-tilannepäivitys ja osakeanti

Osallistuin aikaisemmin Atolin osakeantiin ja sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Nyt on uusi anti meneillään, jolla haetaan lisärahoitusta eli aivan ilman ongelmia kaikki ei ole mennyt. Muistaakseni viime syksynä Atolin silloinen testilentokone joutui tekemään pakkolaskun, koska kuomun kiinnitys oli auennut lennon aikana tai ei ollut kunnolla kiinni liikkeelle lähdettäessä. Kyseinen ongelmakohta on korjattu ja uudessa rakenteessa vastaava tilanne ei voi enää toistua. Aikataulullisesti asiassa oli ikävää se, että täytyi odottaa uudenkoneen valmistumista ennen kuin tarvittavia sertifiointilentoja voitiin jatkaa. Nyt viimeiset sertifiointiin tarvittavat lennot ovat aivan loppusuoralla ja viimeisimmän tiedon mukaan sertifiointi saataisiin lopulta valmiiksi syys-lokakuun paikkeilla.

Antiin on vielä mahdollista osallistua tämän kuun loppuun asti. Sijoittaja.fi-sivuilla on erittäin hyvä tietopaketti asiasta ja sieltä löytyy myös linki Fundun-sivuille, jonka kautta osallistuminen antiin tapahtuu. Itse merkkasin jo aikaisemmin kyseisessä annissa hieman lisää osakkeita.

Atol Aurora vs. ICON AS - Lähde: Sijoittaja.fi

Atol Auroralla on oikeastaan vain yksi ns. suorakilpailija, joka on ICON AS. Kyseinen kone on tullut myyntiin noin pari vuotta sitten ja sen kysyntä on ymmärtääkseni ollut erittäin suurta. Jos verrataan koneiden ominaisuuksia, niin lähes joka mittarilla Aurora on parempi tai selkeästi parempi. Käsittääkseni ICONissa on etuna vain hieman tilavampi ohjaamo ja ehkä tyylikkäämmän näköinen ohjaamo sisältä katsoen.

Tarkemmat tiedot on esitelty erittäin tarkasti jo aikaisemmin sijoittaja.fi-sivuilla, joten en käy niitä enää tässä läpi. Laitan tähän alle linkit kyseisiin artikkeleihin ja myös linkin tuolle anti-sivulle, jota en ainakaan itse onnistunut löytämään suoraan Fundun sivuilta.

Analyysissa Atol Avion osakeanti

Haastattelussa Atol Avionin johto - Miksi lentokonevalmistajaan kannattaa sijoittaa?

Fundu - Osakeanti



1 kommentti:

  1. Mainittakoon vielä, että yhtiön hallitus päätti jatkaa vielä toistaiseksi antia. Annissa on merkitty toistaiseksi 250% eli tavoite on saavutettu mutta maksimimäärä on 400%. Mikäli kiinostusta löytyy, niin vielä ehtii mukaan. Tilanteen näkee klikkaamalla tuota Fundun linkkiä.

    VastaaPoista

Suosittuja tekstejä