torstai 19. syyskuuta 2019

Simon Property Group turvallisin sijoitus ostoskeskuksiin

Tutkiessaan Yhdysvaltalaisia kiinteistösijoitusyhtiöitä moni on hyvin todennäköisesti törmännyt jossain vaiheessa Simon Property Group:iin (SPG). Simon on yksi suurimmista ja parhaina pidetyistä ostoskeskuskuksiin sijoittavista yhtiöistä ja kuten arvata saattaa yhtiömuodoltaan REIT.

Lenox Square, Atlanta (lähde: Simon.com)

REIT on yhtiömuoto jota kohdellaan kevyemmin verojen suhteen ja tämän vuoksi yhtiön täytyy maksaa tietty osuus tuloksestaan osinkoina. Muistaakseni se oli vähintään 80 prosenttia. Nämä yhtiöt ovat siis osinkosijoittajan silmin erittäin mielenkiintoisia.

Kymmenestä arvokkaimmasta ostoskeskuksesta Yhdysvalloissa Simon omistaa puolet eli viisi kappaletta. Lisäksi SPG:n omistukset kuuluvat niin sanotusti kaikkein parhaimpiin kiinteistöihin myynnillä mitattuna.

Mediassa maalailtu ostoskeskusten tuho on vaikuttanut myös SPG:n kurssiin ja osakkeen arvo on laskenut 2016 vuoden huipuistaan noin neljänneksen. Tähän REITiin yleinen kiinteistösijoitusyhtiöihin kohdistunut kurssilasku on vaikuttanut selvästi vähemmän kuin moneen muuhun saman toimialan yhtiöön. Nykyisellä kurssilla (150 dollaria) tämä yhtiö tarjoaa siis yli 5 prosentin osinkotuoton. Historiallisesti tarkasteltuna osinkoprosentti on ollut tyypillisesti noin 2,5 prosentin tasolla. Käytännössä tämä yhtiö olisi nyt tarjolla ns. puoleen hintaan suhteessa historialliseen osinkotuottoon normiaikana.

Yhtiö on myös hiljattain järjestellyt velkoja useamman miljardin edestä. Näissä uusissa pitkäaikaisissa lainoissa korot ovat hyvin alhaiset eli noin 2-3prosentin paikkeilla ja pisin lainoista on vuoteen 2049 asti. Moniin kilpailijoihin verrattuna velkaa on vähemmän. Lisäksi kassavirta ja osinko ovat kasvussa eli kaikin puolin tämä näyttää melkeimpä liian hyvältä. Itse olen kuitenkin vielä hieman odottavalla kannalla pitkälti siksi, että olen tehnyt jo muutamia sijoituksia kyseiselle sektorille ja ennen lisäsijoituksia pitää malttaa odottaa hetkinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosittuja tekstejä