keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Vetytalous on lähdössä voimakkaaseen kasvuun


Toyota esitteli ensimmäisen massatuotantoauton vuonna 2014. Sen nimi on Mirai ja omakseen sellaisen saa noin 60 000 eurolla. Tällä hetkellä maailmassa on ainoastaan noin 10 000 vetyautoa ja vetytankkausasemia on vain muutamia satoja. Toinen kansainvälinen ministeritason kokous (Hydrogen Energy Ministerial Meeting) pidettiin Tokiossa syyskuussa 2019. Kokouksessa oli myös runsaasti osallistujia Euroopasta, Yhdysvalloista ja Lähi-Idästä. Japanin teollisuusministeri toimi kokouksen puheenjohtajana ja kokouksessa pohdittiin keinoja edistää vetytaloutta.

Kokouksessa asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet ja osana niitä pyritään siihen, että kymmenen vuoden kuluttua maailmassa olisi 10 miljoonaa vetykäyttöistä ajoneuvoa ja vetytankkausasemia 10 tuhatta. Ajonouvojen määrä sisältäen autojen lisäksi myös junat ja lentokoneet. Mainittakoon vielä, että tällä hetkellä autoja oli tosiaan 10 000 ja tämän lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa on parhaillaan käytössä 25 000 vetykäyttöistä trukkia. 
 
Toyota Mirai (Lähde: Toyota.com)
Polttomoottorit ovat jäämässä historiaan. Vajaa pari vuotta sitten Volvo ilmoitti lopettavansa dieselien kehityksen ja Mercedes-Benz ilmoitti hiljattain, että se lopettaa polttomoottorien kehittämisen kokonaan. Toyotan hintoihin pohjautuen hybridiversio Camrystä on vielä lähes puolet halvempi kuin Mirai noin 60 000 euron hintalapulla mutta alalla uskotaan vahvasti, että hinnat tulevat laskemaan huomattavasti valmistusmäärien kasvaessa ja tekniikan kehittyessä.

Vedyn ympärillä puuhaa tällä hetkellä useita firmoja Toyotan lisäksi. Tulen esittelemään niistä muutamia kiinnostavimpia täällä lähiaikoina. Jos Toyota kiinnostaa, niin osakkeita on helpoin ostaa NYSEn kautta. Tikkeri on TM ja kurssi tällä hetkellä noin 130 dollaria. Osinkotuotto on kohtuullinen 3 prosenttia ja se maksetaan kahdessa erässä ensimmäinen keväällä ja toinen syksyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosittuja tekstejä