sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kiinteistösijoittaminen


Aikaa on kulunut ja osinkoja on kertynyt tilille kohtuullisesti mutta tavoitteeseen on vielä pitkä matka. Olen karsinut yritysten kokonaismääriä ja pyrkinyt kasvattamaan muutamien yritysten osuuksia salkussani. Minulla on listalla tällä hetkellä 4 yritystä, joista on tarkoitus hankkiutua eroon tämän vuoden aikana. Toisaalta olen lisäämässä salkkuun yhden sieltä aikaisemmin puuttuneen toimialan, jonka seurauksena salkkuni tulee todennäköisesti kasvamaan kahdella tai kolmella uudella osakkeella.

Tällä hetkellä kiinnostukseni kohteena on sijoittaminen kiinteistöihin. En ole hankkimassa sijoitusasuntoa vaikka sekin voisi olla varsin tuottava vaihtoehto, jos löytäisin hyvällä sijainnilla olevan asunnon kohtuu hinnanlla. Minulla ei ole kuitenkaan niin paljoa varoja, että tuo onnistuisi muuta kuin erittäin suurella velkaosuudella, jolloin sijoitusasunnon osuus kaikista sijoituksista olisi aivan liian suuri. Tämän vuoksi on parempi sijoittaa kiinteistöihin osakemarkkinoiden kautta.

Suomesta löytyy kolme soveltuvaa vaihtoehtoa, jotka ovat Sponda, Citycon ja Technopolis. Näistä oman analyysini mukaan mielenkiintoisimmalta vaikuttaa Technopolis. Voi kuitenkin olla, että teen kiinteistösijoitukset Suomen rajojen ulkopuolelle, koska siellä ruoho näyttää vihreämmältä. Toinen mielenkiintoinen sektori tällä hetkellä näyttäisi olevan kauppa. Palaan tähän kuitenkin hieman myöhemmin uudelleen.

Suosittuja tekstejä