tiistai 22. marraskuuta 2011

Pian kaduilla virtaa veri

Tänään indeksit ovat edelleen punertaneet. Nokian kurssi päätyi päivän päätteeksi 8,8 prosentin laskuun. Vielä huonommin meni Thomas Cookilla, jonka osake romahti noin 70 prosenttia. Vuoden alun lukemista on tultu alas jo yli 90 prosenttia. Thomas Cook on yksi Euroopan suurimmista matkatoimistoista ja toimii Suomessa Tjäreborg nimellä. Thomas Cookilla on ollut vaikeuksia löytää rahoitusta ja lainojakin on ehditty jo aikaisemmin uudelleen järjestelemään.

Nyt voisi olla mahdollista tehdä pikavoittoja Thomas Cookin osakkeella, jos yhtiö onnistuu välttämään konkurssin. Toisaalta vaarana on myös menettää rahat, jos matkatoimisto päätyy konkurssiin. Tjäreborgilta loman ostaneilla saattaa olla jännät paikat tänä talvena. Jännitystä nostaa vielä se, jos lomaa ei tullut maksettua luottokortilla. Tällöin loman lisäksi voi joutua sanomaan hyvästit myös rahoille.

Euron ongelmat tulevat toivon mukaan pitämään pörssit ainakin vielä jonkun aikaa laskussa. Belgian korot ovat olleet viime aikoina nousussa ja Espanja maksaa jo enemmän korkoa lainoistaan kuin Kreikka, jos kuulin oikein mitä hetki sitten sanottiin uutisissa. Mikäli Eurolle käy huonosti, niin kohta Euron seteleitä voi käyttää vain Monopoliseteleiden rinnalla pelissä. No, tuo taisi olla aika ääriesimerkki. Asian voisi ilmaista ehkä paremmin siten, että kenellä on kanttia hypätä Eurosta pois ensimmäisenä tai kenet potkitaan ulos ensimmäisenä. Jos itse voisin vaikuttaa asiaan, niin alkaisin hiljakseen selvitellä olisiko Suomella mahdollista vaihtaa Euro Yhdysvaltain Dollariin. Silloin ei tarvitsisi maksella samalla tavalla toisten osavaltioiden velkoja, kuten Eurossa on homman nimi. Harkita voisi myös mahdollisuutta yrittää päästä Yhdysvaltain osavaltioksi mutta ainakin alkuun tuo Dollari riittäisi vallanmainiosti.

Jaa, mutta mennäänpä asiaan. Viime aikoina salkussani ei ole tapahtunut paljoakaan. Yhdestä osakkeesta olen luopunut kokonaan uuden strategiani mukaisesti, kuten aikaisemmissa viesteissäni olen kertonut. Salkkuuni on tullut uutena osakkeena Saksalainen energiayhtiö. Olen useamman kuukauden seurannut kahta varteenotettavaa kandidaattia, joista päädyin valitsemaan toisen. Nämä vaihtoehtoni olivat E.ON ja RWE. Aluksi olin RWE:n kannalla mutta päädyin kuitenkin valitsemaan omasta mielestäni hieman riskisemmän vaihtoehdon eli E.ON:in. Tuolla riskisyydellä tarkoitan pääasiassa sitä missä yhtiöiden voimalaitokset sijaitsevat. RWE:n toiminta on painottunut pääasiassa Euroopan vakaisiin maihin, kun E.ONilla on RWE:tä enemmän toimintaa muun muassa Etelä- ja Itä-Euroopassa. Kummatkin yhtiöt ovat hyviä osingon maksajia ja osakkeissa on mielestäni tapahtunut jo ylilyöntiäkin liittyen Saksassa suljettaviin ydinvoimaloihin ja sen aikaan saamaan kurssilaskuun höystettynä vielä Euron tilanteen aiheuttamalla kurssilaskulla, joten mielestäni sain ostettua edullisesti hyvää energiayhtiötä. Muutaman vuoden päästä kuitenkin selviää tuliko tehtyä oikea valinta.

Suosittuja tekstejä